Paadet vartioivat alla nukkuvaa.
Kiveen kirjoitetut nimet paikoillaan
katsovat vakavina vielä ohi kulkijaa.
Kukkanen kummulla
terälehdillä hiljainen ikävä.
---
Sureva tuuli soittaa kuluneita kellojaan
karistaa kuivuneita neulasia jalkojeni alle.
Rakkauden kuolema puhkeaa kukkaan
tyhjyyttä tie on alusta loppuun.
Kuljen tietäni
ylläni päättyneen juhlan vaatteet.
Palaan tyhjään kotiini
kiedon hartioilleni tumman huivin.
---
Juuri kun vastasyntynyt kevät kurkotti käsiään
sulatti kinokset ja purot kiirehtivät pois.
Silloin hän sulki elämänsä ovet
täytti ihmisen määrän
sai valmiiksi Jumalansa kuvan.
Vain yksi huokaus.
Käsien viimeinen työ
mennä ristiin rinnan päälle.
Maija Varonen 4.1. 2011
Kommentit