Paadet vartioivat alla nukkuvaa.

    Kiveen kirjoitetut nimet paikoillaan

    katsovat vakavina vielä ohi kulkijaa.

    Kukkanen kummulla

    terälehdillä hiljainen ikävä.

                 ---

   Sureva tuuli soittaa kuluneita kellojaan

   karistaa  kuivuneita neulasia jalkojeni alle.

   Rakkauden kuolema puhkeaa kukkaan

   tyhjyyttä tie on alusta loppuun.

 

   Kuljen tietäni

   ylläni päättyneen juhlan vaatteet.

   Palaan tyhjään kotiini

   kiedon hartioilleni tumman huivin.

                   ---

 

   Juuri kun vastasyntynyt kevät kurkotti käsiään

   sulatti kinokset ja purot kiirehtivät pois.

 

   Silloin hän sulki elämänsä ovet

   täytti ihmisen määrän

   sai  valmiiksi Jumalansa kuvan.

 

  Vain yksi huokaus.

 

  Käsien viimeinen työ

  mennä ristiin rinnan päälle.

 

 

Maija Varonen  4.1. 2011